The Magician's Nephew by C.S. Lewis

Ostin kirjatorilta aikoinaan Narnia-sarjan kirjoja englanniksi polkuhintaan. En lukenut niitä heti, vaan jätin ne odottamaan sopivaa hetkeä.

Viime viikolla aloin kaivata jotain muuta luettavaa kuin tyttökirjoja. Olin lukenut Anne of Green Gablesin ja Anne of Avonlean putkeen, ja olisin voinut aloittaa kolmannen, mutta jostain syystä ei huvittanut. Kenties pelkkä tyttökirjaravinto on liian yksipuolista, vaikka maistuukin niin herkulliselta. Ei kukaan jaksa syödä joka päivä samaa ruokaa, ei edes lempiruokaansa.

Niinpä tartuin Narnia-sarjan ensimmäiseen osaan, The Magician's Nephew (Taikurin sisarenpoika). Monet pitävät sarjan ensimmäisenä osana kirjaa Velho ja leijona, The Lion, the Witch and the Wardrobe - ja ovatkin oikeassa, sillä se on ensimmäisenä kirjoitettu. Kuitenkin kronologisessa järjestyksessä The Magician's Nephew on ensimmäinen ja sanotaan, että Lewis olisi halunnut sarjaansa luettavan kronologisesti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että järjestyksellä ei ole väliä, sillä The Magician´s Nephew on irrallinen tarina, joka ei jatku, vaikka sillä onkin yhteyksiä muihin tarinoihin.

The Magician's Nephew on tarina siitä, kuinka kaikki sai alkunsa Narniassa ja kuinka syntyi yhteys meidän maailmamme ja Narnian välille. Aloitin lukemisen hiukan epäilevin mielin, mutta tarina tempaisi minut heti mukaansa. Kirjassa on taikaa, jotain ihmeellisen lumoavaa. C.S. Lewis kirjoittaa elävästi ja kertoo tarinaa sujuvasti, kompastelematta.

Lewis osaa hyvin asettua lapsen asemaan - tai ehkä se on väärin sanottu, pikemminkin hän on itse mielikuvitukseltaan kuin lapsi. Ihailen sitä, miten niin älykäs ja oppinut mies kuin C.S. Lewis kykenee kirjoittamaan niin lapsenmielisesti ja lennokkaasti. The Magician's Nephew'ssa Lewisin mielikuvitus lentää niin hurjaa vauhtia, ettei omani meinaa pysyä perässä.

Kirja on täynnä yllättäviä käänteitä, vauhtia ja jännitystä. Keskeistä on taistelu hyvän ja pahan välillä, mutta taistelua ei käydä hyvien ja pahojen ihmisten välillä. Sen sijaan taistelu käydään jokaisen sydämessä. Kirjassa kerrotaan Digoryn taistelusta, ja hänen valinnoistaan.

The Magician's Nephew esittää mielenkiintoisen näkemyksen taikuudesta.Taikuus, noituus, tai okkultismi, miten ikinä sitä haluaakin kutsua, kylvää tuhoa. Taikuus ei koskaan voi luoda uutta. Sen sijaan se tuhoaa kaiken, varsinkin kaiken kauniin ja hyvän, samoin kuin se tuhoaa käyttäjänsä. Andrew-setä ja noita Jadis, jotka harrastivat taikuutta, olivat läpimätiä, inhottavia ihmisiä, jotka kykenivät ajattelemaan vain itseään.

Kuitenkin on olemassa toinenkin voima. Voima, joka kylvää hyvää ympärilleen, voima, joka luo uutta tyhjästä. Voima, joka parantaa ja puhdistaa. The Magician's Nephew'ssa tuota voimaa edusti Aslan-leijona.

Taikuus, noituus ja kaikki yliluonnollinen on nyt IN. Jatkuvasti ilmestyy uusia lastenkirjoja, joissa ollaan tekemisissä yliluonnollisten asioiden, noituuden yms. kanssa. The Magician's Nephew tarjoaa piristävän erilaisen näkökulman noituuteen.

Onko kuitenkin käynyt niin, että Narnia-kirjat ovat jääneet kaiken uuden jalkoihin, hyllyihin pölyttymään? Kunpa lapset löytäisivät ne, sillä ainakin Taikurin sisarenpoika on mielestäni yhä tuore ja jännittävä.

Vielä eräs ajatus:

Kirjaa lukiessa näin sieluni silmin Lewisin istumassa nojatuolissa kertomassa tarinaa lapsille, joiden silmät olivat suuret ihmetyksestä ja posket punaiset jännityksestä. Mutta oliko C.S. Lewisilla lapsia tai lastenlapsia? Oliko hänellä edes sisaren- tai veljenlapsia? Kenelle Narnia sarja on kirjoitettu?