Pakomatkalla

Tähän aikaan ei kenenkään ihmisen pitäisi olla hereillä! Ei ainakaan silloin, kun aamulla pitäisi herätä töihin. Tahdon kuitenkin näin havainnollistaa teille, hyvät lukijani, minun tämänhetkisen elämäni tilaa. Tässä on ruma totuus eteenne levitettynä.

Joulurauha on mennyttä, tilalla on unenpuute ja väsymys.

Olen viime päivien aikana ollut väsyneempi kuin koskaan. Tiedän, että leikin tulella. Olen kuitenkin liian väsynyt lopettaakseni valvomisen. Järjetöntä?

Olen yrittänyt olla avaamatta konetta. Aluksi en onnistunut, mutta nyt olen ollut pari päivää ilman. Eilen pystyin jopa sulkemaan koneen melkein heti, kun olin maksanut laskun.

Kun en ollut koneella, tahdoin kuitenkin hiukan hauskuutta elämääni ja annoin itselleni hetken aikaa lukea kirjaa - ja se hetki venyi kummasti. Kirjat ovat aina olleet heikko kohtani. Lankesin hyviin kirjoihin jo ennen kuin nettiä oli olemassakaan ja nyt tunnen jälleen kirjojen voiman ja lumouksen.

Eilen luin käytännöllisesti katsottuna koko päivän (tosin nukuin hyvin myöhään), eikä taatusti ole kenellekään hyväksi kyyhöttää kivettyneenä pöydän ääressä tuntikausia katse kohdistettuna pienen pieniin kirjaimiin.

En kuitenkaan enää ollut pöytäni ääressä, en tuntenut jäsenteni jäykkyyttä, vaan olin toisessa maailmassa, jossa iloitsin, surin ja rakastin yhdessä Marchin sisarusten kanssa. Kunnes minun oli pakko nousta ja huomasin kuinka huono olo minulla oli, vaikka olin mieleni oli virkistynyt. Vai oliko? Olin hirmuisen väsynyt ja jälleen kerran vihainen itselleni, kun en osannut mennä nukkumaan ajoissa.

Tänään harhauduin koneelle ja tässä sitä ollaan. Pakenen unta tietoisesti, vaikka minun pitäisi vaalia sitä...

Olen näiden hallitsemattomien viikkojen aikana lukenut paljon, mutta hypellen. Pikku naisia, Marigoldin lumottua maailmaa. En jaksa kirjoittaa niistä nyt. Menen nukkumaan-.