Karu tositarina, joka antaa toivoa

Kirjastosta tarttui mukaani Anssi Tiittasen kirjoittama kirja Kure, yksinäinen susi. Se kertoo Markku "Kure" Tuppuraisen elämästä lapsuudesta nuoruuteen. Se on rehellinen ja karu tosikertomus Kuren vankilakierteestä ja siitä vapautumisesta. Itkin lukiessani kirjan ensimmäisiä lukuja. Pimeys ja toivottomuus ovat käsin kosketeltavissa. Tiesin, että kirja loppuu hyvin, mutta en malttanut odottaa sinne asti, joten skippasin keskiosan ja siirryin suoraan loppuun.

Mielestäni kirjassa ei ihannoida väkivaltaa ja vankilaelämää, mutta asiat kerrotaan niin kuin ne ovat olleet. Siksi sanoisin, ettei sovi lapsille. (Vaikka toisaalta luin aika nuorena kirjan Juokse poika juokse, joka on myös aika rankka ja Deborah Spungenin Nancyn, joka ei ole kristillinen ja on vielä rankempi. Lapsia ei voi pitää pumpulissa, mutta silti minä haluaisin suojella lapsia niin pitkälle, kuin se minusta riippuu)

Kirjan lukeminen valoi minuun toivoa ja uskoa siihen, että kaikki on mahdollista, eikä toivottomia tapauksia ole. Vaikka minusta joku tuntuisi toivottomalta, en saisi sanoa niin. Jumala ei tunne rajoja. Kirjaa lukiessa tuntuu melkein uskomattomalta, että sama ihminen on nyt tasapainoinen aikuinen, ollut vuosia hengellisessä työssä ja toimii pastorina. Mahdotonta? Sen täytyy olla Jumalan tekosia :)