Prince Caspian by C. S. Lewis

C. S. Lewisin Prince Caspian veti minut hetkessä mukaansa toiseen maailmaan, seikkailujen Narniaan.

Kirjan alussa Pevensien lapset, Peter, Susan, Edmund ja Lucy, istuvat asemalaiturilla odottamassa junaa, joka veisi heidät omiin sisäoppilaitoksiinsa. Heidän kesälomansa on ohi. Yhtäkkiä he tuntevat jonkin vetävän heitä ja samassa hetkessä he löytävät itsensä toisesta maailmasta, Narniasta, keskeltä tiheää metsää.

Samalla tavoin kävi minullekin, kun aloin lukea kirjaa. Istuin pöytäni ääressä kuten tavallisesti. Luin ensimmäiset sanat, ensimmäiset lauseet - ja samassa hetkessä minut temmattiin toiseen maailmaan.

Prince Caspian sijoittuu aikaan, jolloin telmarilaiset ovat asuttaneet Narnian ja puhuvat eläimeet ja muut "vanhat narnialaiset" on siivottu pois tieltä, eikä heitä enää uskota olevan olemassakaan. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Prinssi Kaspianista, jolta on riistetty hänen oikeutensa kruunuun. Kuninkaana toimii hänen setänsä, paha kuningas Miraz. Kaspian pakenee kuningasta ja törmää "vanhoihin narnialaisiin" ja liittoutuu heidän kanssaan. Kaspianilla on myös vanha torvi, josta sanotaan, että kun siihen puhaltaa, apu tulee...

Prince Caspian on jännittävä, mielikuvituksekas ja pitää lukijaa tiukasti otteessan. Kuitenkin minulla on hämärä aavistus, että kirja ei ole aivan niin hyvä kuin aiemmat lukemani Narnia-kirjat. Tarina vaikuttaa jollain tavalla hajanaiselta. Kirja alkaa hyvin, mutta lopussa tarina jotenkin lässähtää. Odotin siltä ehkä liikaa, tai kenties odotin vääriä asioita, olinhan nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan.

Katsoin elokuvan n. vuosi sitten ja sen perusteella odotin, että lasten ja Prinssi Kaspianin kohtaaminen olisi ollut toisenlainen. Elokuvassa Kaspian on lapsia vanhempi ja muutenkin enemmän kuninkaallisen oloinen. Odotin, että Peterin ja Prinssi Kaspianin välillä olisi ollut epäluuloa. Varsinkin sen jälkeen, kun Peter sanoo Kaspianille, ettei tämä voi ryhtyä kaksinkamppailuun kuningas Mirazin kanssa, sillä kuningas pitää Kaspiania vain lapsena. Mikä loukkaus sellaisen suusta, joka on itsekin lapsi! Kuitenkin Kaspian on hiljaa ja ihailee ylikuningas Peteriä.

Olisi mielenkiintoista nähdä elokuva nyt uudestaan. Onko siinä mitään samaa kuin kirjassa?

Eräs asia kirjassa Prince Caspian kävi yli ymmärrykseni, nimittäin puiden herääminen ja tanssiminen, metsän jumalolentojen ja joenjumalan vapauttaminen. Se tuntui jotenkin irralliselta ja siitä kerrottiin aika pitkästi.

Ihmettelen myös, miksi kirjan "huippukohdassa" keskitytään kuvaamaan tapahtumia, sen sijaan, että kerrottaisi mitä lapset tai Kaspian ajattelevat. Alussa lukija on seurannut tarinaa lasten silmin tai Prinssi Kaspianin näkökulmasta. Mutta kun lapset saapuvat Aslan's How'iin, Kivipaadelle ja jännitys tiivistyy, lukija ei enää tiedä, mitä lasten tai Kaspianin päässä liikkuu. Ja minusta se tuntui siltä, kuin minut olisi jätetty tapahtumista ulkopuolelle.

Tosin voi olla että jos lukisin kirjan uudelleen, kokemukseni olisi erilainen. En oikein saa kiinni siitä, mikä kirjassa oli huonompaa kuin muissa. Se alkoi niin lupaavasti, sitten hiukan lässähti ja loppui aivan liian äkkiä...

Jostain syystä kuitenkin nyyhkytin taas viimeiset sivut. En tiedä onko kirjan lopetus sitten niin koskettava vai olenko ottanut vain tavaksi itkeä lopussa, niin kuin elokuvissa lopputekstien aikana. Kirjan viimeinen lause kruunasi lukunautinnon...

Prince Caspian kannattaa lukea! Kirja on täynnä päätähuimaavaa seikkailua, jännitystä ja viisautta. Nauttikaa :)